Emma yksin logo taustalla

Järjestämispalvelut

Luodaan yhdessä pysyvää hyvinvointia kotiisi.

mistä on kyse

Toimivat prosessit hyvinvoinnin perustana

Jo yksi yksittäinen järjestyskäynti voi tehdä ison muutoksen. Pohja-ajatuksenani on tukea asiakkaan arjen sujuvuutta mahdollisimman kokonaisvaltaisesti matalalla kynnyksellä.

Hallintaa arkeen

Arjen hallinta ei vaadi minuuttiaikataulua tai lannistavaa suorittamista. Yksinkertaisempi, toimivampi arki on mahdollista elämäntilanteesta riippumatta oikeat työkalut löytämällä. Piilovoiman järjestyspalveluissa viitekehyksenä on ratkaisukeskeisyys ja tavoitteet räätälöidään aina yksilöllisesti.

Kasat kuriin

Tuntuuko siltä, että siivoat aina, mutta koskaan ei ole siistiä? Mikäli vastasit kyllä, kodissasi saattaa olla liikaa tavaraa tai tavaroiden paikka voi olla toimimaton. Autan sinua luomaan kotiisi järjestyksen, jota pystyt ylläpitämään itse ilman säännöllistä ammattijärjestäjän tarvetta. 

Tunteet toiminnan takana

Kotiin kerääntyvät tavarat, katoava järjestys ja sekaisuus ovat aina seurauksia eivätkä syitä. Pysyvän muutoksen kannalta on tärkeää etsiä juurisyitä toiminnan takaa ja opetella havannoimaan omia tunteita, todellisia tarpeita sekä niiden vaikutusta arjen prosessien hallintaan.
kuvituskuva, työpöydän tarvikkeita
Emma vaatteet kädessä

Tuntuuko kodin järjestäminen ja siivous loputtomalta urakalta? Katoavatko tavarat katoavat helposti tai samaistutko ajatukseen, jossa vuorokauden tunnit eivät koskaan tunnu riittävän?

Et ole yksin – ja mikä parasta, sinun ei tarvitse selvitä tästä yksin. Olen täällä auttamassa sinua luomaan sujuvampaa arkea, jossa järjestys ja mielenrauha kulkevat käsi kädessä.

Usein järjestyksen luominen tarvitsee vain pienen alkusysäyksen. Uskon vahvasti siihen, että kaikki tarvittavat voimavarat ja ratkaisut ovat jo sinussa – tehtävänäni on auttaa sinua löytämään ne ja valjastamaan ne käyttöösi. Järjestyspalveluni eivät ole pelkkää tavaroiden järjestämistä, vaan jokaisella käynnillä tavoitteena on käytännöllisten ja konkreettisten ratkaisujen etsiminen sekä pysyvien prosessien luominen, jotka aidosti tukevat arkeasi.

Kaikissa palveluissani yhdistyvät ratkaisukeskeinen valmennus ja voimavaralähtöinen ohjaus. Yhdessä etsimme juuri sinun elämääsi sopivat toimintamallit ja työkalut, joiden avulla kotiisi löytyy järjestys, jota voit ylläpitää matalalla kynnyksellä myös itsenäisesti.

Laita viestiä, jutellaan!

Usein kysytyt kysymykset

Kuluttajahinnasto

Blog

Uusimpia kirjoituksiani